Marvelin Captain America: Brave New World tuotti perjantain aikana 40 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa. Samalla kyseessä on ...
Miles Tellerin ja Anya Taylor-Joyn tähdittämä uusi scifikauhutrilleri The Gorge on saapunut suoratoistettavaksi. Elokuva ...
Scifi-leffa on jatkoa Ridley Scottin klassikkoelokuvalle vuodelta 1982. Tapahtumat sijoittuvat 30 vuotta alkuperäisen jälkeen ...
Illalla esitetään televisiosta toimintaelokuva Rambo – taistelija (1982). Vietnamin veteraani John Rambo (Sylvester Stallone) ...
Netflix on ilmoittanut viimeisimmässä tulosraportissaan, että se korottaa tilaushintoja useimmissa Yhdysvalloissa sekä ...
Bong Joon-hon mukaan hänen uudessa Mickey 17 -elokuvassaan tullaan näkemään hämmentävän paljon Donald Trumpin kaltainen hahmo ...
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut kotimainen elokuva Joki. Jarmo Lampelan ohjaama ja käsikirjoittama ...
Netflixin erinomainen manga-adaptaatio Alice in Borderland julkaisee pitkään odotetun kolmannen kautensa tänä syksynä. Tulevasta kaudesta on nyt julkaistu myös ensimmäinen julistekuva ja teasertrailer ...
Kun pienen italialaiskylän lapset alkavat kadota, paikallisten mielissä herää epäilys, että liikkeellä on murhaaja. Paikalle saapuva poliisi alkaa tutkia mysteerisiä katoamisia ja päätyy etsimään syyl ...
Elokuvassa taidemaalari Tove Jansson etsii tasapainoa taiteellisen identiteettinsä ja epäsovinnaisen elämäntyylinsä välillä.
Netflixin pukudraamasuosikki Bridgerton kuvaa parhaillaan jo neljättä tuotantokauttaan. Suoratoistojätti ilahdutti fanejaan ystävänpäivän kunniaksi ensimmäisellä katsauksella tulevaan kauteen. Uudella ...
Netflixin hittisarja Cobra Kai tuli päätökseensä aiemmin tällä viikolla kuudennen kautensa finaalijaksojen ilmestymisen myötä. Suoratoistopalvelun juhlatapahtumassa paljastui myös suuri romanttinen uu ...